Runot

Tältä sivulta voit lukea kirjoittamiani runoja.




ensin

Syntymän hauras rajakohta,
luopuminen.
Vaarallista jättää kohdun tyyni kehityssija.
Aloittaa toistuvien syntymien ketju.

Varjo lepää vierelläni.
Käsi nojaa jalkaan.
Nousen siitä
astun puuveneeseen.
Se on soitin, altto
vanhasuomalainen muoto,
primitiivinen sointi,
hämärtää soudat;
päästät ajatukset vanaveteen.
Varjo sinistyy, katoaa.
Et ole enää tässä ruumiissa.

Ensin on tyhjyys ja hahmottomuus;
sitten pohjaton turhuuden kokemus.
Kaikkein vaikeinta on kuitenkin suru.





Minä olen

Minä olen kuljettanut tämän
sammalen rikastuttaman kiven
tänne tuulen ja veden piirrosten luokse rantahiekkaan.
Tässä kuuntelen mykkänä niiden vuoropuhelua.

Ensin on tyhjyys ja hahmottomuus;
sitten pohjaton turhuuden kokemus.
Kaikkein vaikeinta on kuitenkin suru.

Simpukka olen
helmiäiskuoren kätköistä
kannella meren suolainen jälki.

Luunlaiha olemus, suipot käyttämättömät jalat,
vähän hallitsematta heiluvat kädet.
Pitelet alastonta nukkea.
Toiset lapset mekastavat rantavedessä,
sinä hiekassa kukkahattusia alla kasvoillasi heijastus kätkettyä paratiisia.
Hymysi utu, silmäsi sisäisissä kuvissa.
Koko ajan katsot pientä alastonta nukkea, kallistat päätä ja katsot.


Rantakiveltä kahden sillan yli katselen poutapilviä.